![]() |
|
| Sekavaa ja ristiriitaista. Oulun yliopistosairaalan synnytysvuodeosastoilla saamani imetysohjaus oli todella ristiriitaista. Eri hoitajat neuvoivat aivan päin vastoin, kuten esim. käyttääkö rintakumia vai ei. Itselläni on matalat rinnanpäät, eikä vauva koskaan oppinut kunnolla imemään niitä, mutta ei sitä minulle kerrottu. Oivalsin sen liian myöhään. Muutenkin imetysohjaus osastolla oli sitä, että käytiin sanomassa että pitää imettää, mutta kenelläkään ei ollut aikaa/halua perehtyä ongelmiin kunnolla. Ensisynnyttäjänä olin ihan pihalla ja pieleenhän se kaikki meni. Lisäksi kukaan ei neuvonut antamaan lisämaitoa lapselle hörppyyttämällä vaan ainoastaan pullosta, jossa oli erittäin nopeavirtauksinen tutti. Lapsi oppi pullolle. Lapseni oli terve ja reilusti yli kolmikiloinen syntyessään, mutta painoa vahdittiin silti paniikinomaisesti. Lisäksi vauva oli rauhallinen, eikä juuri itkeskellyt, mutta silti joku oli käynyt hänelle antamassa huvitutin.Imetysohjauksesta annettu kouluarvosana: 7 tessu, äiti |
20 uusinta julkaistua
|