Anna palautetta kokemastasi imetysohjauksesta!

Neuvolasta saamani tieto imetyksestä tuli tuuraajalta, oma neuvolatätini oli alusta alkaen esim. pumppaamista vastaan ettei maitoa vaan ala tulla liikaa...

On mielestäni erittäin ristiriitaista, että neuvolassa ollaan mieltä ettei kannata alkaa pumppaamaan ollenkaan, monilla on kuitenkin alkuun käsittääkseni ongelmia saada maito tarpeeksi nousuun ja pumppu on siihen erinomainen väline.

Kuitenkin imetys on tällä hetkellä pois muodista eikä rintamaidon luovuttajiakaan ole tarpeeksi ja siitä on huutava pula. Jos joku nykypäivänä sanoo harkitsevansa luovuttamista imetyksen ohella, siihen pitäisi mielestäni kannustaa, äidin oman jaksamisen mukaan tietenkin. Muutenkin neuvolasta en ole saanut mitään kannustusta imetysasiassa. Aion täysimettää 6kk ja luovutan maitoa. Neuvolatätini totesi luovuttamiseeni vain \"että olet ensimmäinen hänen asiakkaansa, joka alkaa luovuttamaan\". Kertoo karua kieltä. Ainoat jotka ovat tyytyväisiä päätökseeni luovuttaa ovat ne ihanat raviolin työntekijät, joille mieheni maitoa vie. Kiitokset heille, he arvostavat tekoani, neuvola ei.
Synnytyssairaalassa imetysohjaus oli aika pintaraapaisu, vauvallani taitaa vieläkin olla imetysotteessa parantamisen varaa, mutta olemme pärjänneet hyvin.

Imetysohjauksesta annettu kouluarvosana: 6

Hipsuss, äiti