![]() |
|
| Neuvolan terv.hoitajan suhtautuminen imetykseen on ollut mielestäni tyrmistyttävän välinpitämätön Yhtä ainutta kertaa ei ole edes otettu terv.hoitajan (hän on myös kätilö)aloitteesta puheeksikaan imetystä. Ainut mistä hän alkoi hössöttää jo noin 4 kk iässä oli se, että kiinteisiin pitää alkaa tutustuttaa vauvaa.Kerroin hänelle että meidän vauva elää rintamaidolla 6 kk:n ikään ja sitten tulee kiinteitä mukaan. 5 kk:n tarkastuksen kohdalla terkkari oli jo tosi tohkeissaan että NYT on aloitettava niiden maistelu, muutoin lapsi ei totu lainkaan. Ensimmäisen lapsen kanssa sitä jotain asioita uskoo, joten aloitin lusikan kärjellä maistelun noin 5,5 kk kohdalla. Ei ollut mitään ongelmaa, maistuihan se toki vauvalle.Tuttavapiirissä on nuoria äitejä, jotka syöttävät ihan syntymästä lähtien korvikkeita, ja osaksi vain rintamaitoa, joten kyllä täällä sitä valistusta tarvitaan. Neuvolan tädit jos ketkä ovat ensiarvoisessa asemassa kannustamassa imetykseen jo sen terveellisyyden vuoksi, saati sitten lapsen emotionaalisen kehityksen yms vuoksi. Eli neuvolan tädit, ho-hoi, kannustakaa ja tukekaa kaikenikäisiä äitejä luonnolliseen imetykseen, ja pitkään sellaiseen!! Imetän edelleen, poika on nyt 1.v3kk. Toki yöimetykset toivoisin jo loppuvan, mutta muuten ok. miukunen & vilpertti, äiti |
20 uusinta julkaistua
|